Siellä, täällä, kaikkialla

Suomalaisäitien viimeinen toivo

Tällä viikolla uutisoitiin viiden suomalaisäidin lähettäneen Venäjän lapsioikeusasiamiehelle Pavel Astahoville avoimen kirjeen, jossa häntä pyydettiin puuttumaan suomalaisviranomaisten tekemiin huostaanottoihin. Hän totesi kommentissaan, ettei suomalaisäitien kaltoinkohtelu ole hänen vaikutusvaltansa piirissä, mutta ei malttanut olla kritisoimatta Suomea: “Valitettavasti ne [lastensuojelulait], jotka ovat tällä hetkellä voimassa Suomessa, eivät ole riittävissä määrin osoittaneet tehokkuuttaan ja suomalaiset äidit joutuvat kääntymään Venäjän puoleen. Tämä tilanne tullaan tutkimaan tarkasti.”

 

Avoin kirje ei ollut kovin avoin, sillä en löytänyt sitä netistä venäjäksi, suomeksi tai englanniksi. Joissain venäläisissä julkaisuissa mainittiin naiset nimeltä ja joidenkin puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet julkaistiin. Lyhyt googlettaminen paljasti, että kyseessä oli tosiaan viisi suomalaista naista, joilta on huostaanotettu lapsia. Huostaanotto on tietenkin aina tragedia, mutta on pakko ihmetellä, tietävätkö nämä naiset millaiselta henkilöltä ja häntä ympäröivältä koneistolta he pyysivät apua? Minäpä kerron.

 

Pavel Astahov; älykäs, energinen ja valovoimainen henkilö, joka on menestynyt lakimiehenä, kirjailijana ja tv-tähtenä. Hän on myös narsistinen, tekopyhä, itsekeskeinen ihminen, jonka toiminnan motiivina vaikuttaisi olevan useinmiten oman henkilöhahmonsa ja uransa pönkittäminen. Astahov syntyi vuonna 1966, eli nuoruutensa Moskovan lähistöllä ja suoritti asepalveluksensa KGB:n rajajoukoissa Suomen rajalla 1980-luvulla. Asepalveluksen jälkeen hän siirtyi KGB:n yliopistoon opiskelemaan vastavakoilua. Vuodesta 1994 alkaen hän harjoitti lakimiehen ammattia Moskovassa ja pyrki alusta saakka tekemään itselleen nimeä osallistumalla median seuraamiin oikeusprosesseihin.

 

Vuonna 1995 Astahov toimi suuren pyramidihuijauksen järjestäjän puolustusasianajajana. Vuonna 2000 hän puolusti Edmond Popea oikeusprosessissa, jossa Yhdysvaltain kansalainen oli ensimmäistä kertaa neljäänkymmeneen vuoteen syytettynä vakoilusta Venäjän maaperällä.  Tapaus oli melko selvä, ja vaikka Astahov ei saanut asiakastaan vapaaksi, keräsi hän täydet mediapisteet: puolustuksen loppupuheenvuoron Astahov kirjoitti kahdelletoista paperiarkille runomitassa ja esitti sen teatraalisesti oikeussalissa. Vuonna 2001 Astahov puolusti mediamoguli Vladimir Gusinskia, jonka omistama NTV-televisiokanava oli Putinia vahvasti kritisoivan uutisoinnin vuoksi painostuksen alla. Gusinski joutui lopulta pakenemaan maasta ja häneltä evättiin Venäjän kansalaisuus. Mutta Astahovista oli tullut Yhdysvalloissa julkkis Popen ja Gusinskin asianajajana. Hänet kutsuttiin USA:n kongressin järjestämiin keskustelutilaisuuksiin ja opiskelijaksi Pittsburghin yliopistoon, jossa hän suoritti toisen oikeustieteellisen tutkinnon vuonna 2002.

 

Yhdysvalloista palattuaan Astahov jatkoi lakimiehen ammattia, minkä rinnalla hän näyttäytyi myös tosi-tv ohjelmissa, joissa tv-kameroiden edessä käsiteltiin ihmisten välisiä arkisia riitoja, kuten linkin takaa löytyvää gynekologin ja hänen asiakkaansa välienselvittelyä. Astahovin mielenkiintoisin juttu hänen nykyisen virkansa valossa oli vuonna 2005 käyty lapsen hyväksikäyttötapaus. Astahovin asiakas, syytetty Habibul Pahtahonov oli 18-vuotias laiton siirtolainen, joka vuokrasi huoneen eläkkeellä olevan naisen ja tämän kymmenvuotiaan lapsenlapsen asunnosta. Yksitoistavuotiaana tämä tyttö synnytti lapsen jonka isäksi vahvistettiin isyystestillä Pahtahonov. Astahov ei lähtenyt kiistämään tätä oikeudessa, vaan puolustuksen mukaan tytön viattomuuden olivat vieneet jo puolta vuotta aikaisemmin kaksi tuntematonta kaukasialaista, joista kukaan ei ollut kuullut aikaisemmin. Tyttö oli päässyt seksiin makuun ja vietteli Pahtahonovin: “Ensimmäisen kerran se tapahtui kun hän oli 11. Hän itse halusi sitä ja yritti suostutella. Olimme juoneet hiukan kuohuviiniä. Minä päätin antautua. Hän oli menettänyt neitsyytensä joka tapauksessa jo aikaisemmin. Enkä halunnut loukata häntä.“, kertoi syytetty itse haastattelussa.

 

Itse oikeustaistelun sivuun oli suunnitelltu näyttävän mediakampanjan, jossa Pahtahonovia vietiin yhdestä television talkshowsta toiseen kertomassa uskomatonta tarinaansa uhrin roolista tässä modernissa Romeo ja Julia tosi-tv-uudelleenfilmatisoinnissa. Oikeus uskoi Astahovin puolustusta, eikä tuominnut  Pahtahonovia, vaikka oli aukottomasti todistettu 18-vuotiaan harrastaneen seksiä kymmenvuotiaan kanssa. Astahovin siunauksella ja avustuksella isoäiti, tyttö, Pahtanov ja vastasyntynyt jatkoivat asumista samassa huoneistossa. Pahtanov lopetti työt, alkoi elää lapsilisillä, sekä keltaisen lehdistön juttupalkioilla. Harrastuksekseen hän otti lapsensa äidin pahoinpitelemisen.

 

Näin onnistuneen puolustuksen jälkeen Astahov päätti ottaa yhden askeleen eteenpäin urallaan ja teki väitöskirjan oikeustieteestä. Valitettavasti väitöskirja oli törkeä plagiaatti. Vain 17% sen sivuista olivat Astahovin omaa tekstiä, kaikissa muissa lainattiin ajatuksia ja kokonaisia tekstinpätkiä neljästätoista muusta teoksesta, joita ei mainittu lähteissä. Tästä huolimatta Astahov näytti mieltyneen kirjoittamiseen, sillä tulevina vuosina tv-juontamisen ja lakimiehen ammatin ohella hän kirjoitti 17 kirjaa, joista 8 ovat juridisia julkaisuja ja loput rikosromaaneja.

 

Liekö syynä kyllästyminen vai burnout, mutta vuonna 2008 oli taas muutoksen aika. Venäjällä arvottiin, jatkaako Putin kolmannelle presidenttikaudelle perustuslain vastaisesti, vai saako maa uuden presidentin. Astahov liittyi äänekkäästi niiden joukkoon, jotka kannattivat Putinin jatkokautta, sillä Astahovin mielestä maa tarvitsi vahvan johtajan suojelemaan sitä sen monilukuisilta vihollisilta. Putin ei lähtenyt jatkokaudelle, mutta Astahovin mielistely palkittiin: Vuonna 2009 perustettiin Venäjän lapsiasiamiehen virka, johon ensimmäisenä valittiin Aleksei Golovan, joka oli koko työuransa ajan ollut tekemisissä lastensuojelun kanssa. Golovan loi itselleen tiimin ja aloitti laajan valmistelutyön luodakseen pitkän aikavälin suunnitelman lasten oikeuksien parantamiseksi. Vuoden 2009 lopussa, vain neljän kuukauden virassa olon jälkeen, hän kuitenkin erosi ilman mitään selityksiä, “omasta tahdostaan”. Ja tilalle tuli Astahov.

 

Olisi epärehellistä väittää, ettei Astahov ole tehnyt mitään venäläisten lasten hyväksi. Kyllä hän on, mutta tyyli on ollut erikoinen. Siitä huolimatta, että hän on lapsioikeusasiamies, hänellä ei ole vastaanottoaikoja, eikä tavallisella kansalaisella ole virallista yhteydenottovälinettä häneen. Kansalaiset ovat kirjoittaneet kirjeitä hänen toimistoonsa. Joskus Astahov on saapunut paikalle tv-kameroiden saattelemana ja korjannut tilanteen. Usein kansalaisten kirjeisiin ei ole saatu mitään vastausta. Astahovia näyttävät vetävän puoleensa ongelmat, joilla on paljon median huomiota, erityisesti Venäjän kansalaisten lapsiin liittyvät ongelmat ulkomailla. Tämän olemme saaneet huomata täällä Suomessa, mutta suurin huomio on kiinnittynyt Yhdysvaltoihin. Aina kun siellä tapahtuu jotain ikävää yhdelle kymmenistä tuhansista Venäjältä adoptoiduista lapsista, Astahov tekee siitä valtiollisten TV-kanavien ykkösaiheen viikoiksi.

 

Olen kirjoittanut aikaisemmin vuoden 2012 lopussa Putinin hyväksymästä amerikkalaisten tekemien adoptioiden täysikiellosta Venäjällä. Laki käytti törkeästi orpoja ulkopoliittisena pelinappulana ja tämä raivostutti monet venäläiset. Astahov, joka oli aiemmin kutsunut Yhdysvaltoja toiseksi isänmaakseen, kannatti adoptiota kieltävää lakia jo virkansa alusta asti ja länsimielinen keskiluokka alkoi seurata hänen tekemisiään entistä tarkemmin.

 

Vuoden 2012 lokakuussa yhdysvaltalaiset Alan ja Laura Shatto adoptoivat Venäjältä kaksi veljestä, Maksimin ja Kirillin, samaan aikaan kun keskustelu adoptiokiellosta oli Venäjällä kuumimmillaan. 21. tammikuuta 2013 Maksim kuoli. Astahov tuli välittömästi valokeilaan kertoakseen venäläisille Yhdysvalloissa tapahtuneesta venäläisen ottolapsen murhasta. Hän lisäsi, että aikaisemmin ottovanhemmat olivat pahoinpidelleet lasta syöttämällä tälle psyykelääkkeitä pitääkseen hänet rauhallisena. TV-uutiset täyttyivät vihaisista reportaaseista, joissa käsiteltiin venäläislasten surkeita kohtaloita Yhdysvalloissa. Duuma piti hiljaisen hetken jonka sanoma oli äänekäs: Mehän sanoimme, että jenkkien adoptiot oli kiellettävä. Jopa adoptiolakia vastustaneet toimittajat myöntyivät: Näinkin voi käydä, poikkeus ei tee sääntöä. Astahovin tiimi löysi jostain Venäjän periferiasta kuolleen pojan alkoholisoituneen biologisen äidin, joka kiidätettiin pikaisesti Moskovaan. Hänet pestiin ja valmisteltiin TV-lähetykseen, jossa hän kertoi, ettei ymmärrä miksi lapset vietiin häneltä. Vieressä istui adoptiokieltolain aloitteen tehneitä kansanedustajia selittämässä yleisölle äidin lasten joutuneen korruptoituneiden viranomaisten lapsikaupan uhreiksi. Äiti lupasi lopettaa juomisen ja mennä ensimmäistä kertaa elämässään töihin, koska toivoi kovasti saavansa edelleen Yhdysvalloissa olevan Maksimin veljen vanhempainoikeudet takaisin itselleen. Junamatkalla takaisin kotiin äiti siirtyi avomiehensä kanssa ravintolavaunuun juomaan todennäköisesti Astahovin tiimin antamia rahoja. Lopulta heidät jouduttiin poistamaan viranomaisten toimesta junasta voimaa ja käsirautoja käyttäen.

 

Myöhemmin Teksasin viranomaisten esitutkinnassa paljastui, että alkoholistin synnyttämä huonokuntoinen lapsi kuoli itseaiheutettuun vammaan leikkikentällä, eikä häntä oltu lääkitty psyykelääkkeillä. Kun Astahovin valheet paljastuivat, joutui hän perääntymään murhasyytteistään ja toteamaan äidin aiheuttaneen kuoleman jättäessään lapsen ilman valvontaa leikkikentälle, mikä on Teksasissa rikos. Heräsi kysymys: hyvä on herra Venäjän lapsioikeusasiamies, miksei se ole Venäjällä rikos?

 

Siitä lähtien kaikki mitä Astahov on tehnyt, on ollut venäläisten opposition kannattajien suurennuslasin alla. Kun internetissä levisi video, jossa orpokodin 8-10 vuotiaita lapsia hakataan ja potkitaan systemaattisesti, syntyi skandaali. Video ei tullut pinnalle Astahovin toiminnan seurauksena. Astahovin reaktio oli ainutlaatuinen: “Sivustojen, jotka mahdollistavat tällaisten videoiden julkaisemisen, pitäisi itsesääntelyn avulla löytää ja poistaa tämänkaltaiset julmat videot. Se, että lapset julkaisevat tällaisia videoita kertoo kasvatuksen puutteesta.” Siis videoiden julkaiseminen, ei itse hakkaaminen.

 

Lopuksi haluaisin kertoa vielä niistä ihmisistä, joita Astahov “rekrytoi” ulkomailta oman agendansa edistäjiksi. Muistatteko vielä tammikuun 2012 mielenosoitukset Venäjällä Suomen suurlähetystön edessä, sekä suomalaisten tuotteiden boikotoinnin? Muistin virkistämiseksi lainaan Johan Bäckmanin tiedotetta, ettei hänelle tule tästä tekstistä liian paha mieli.

 

Venäläiset äidit” on järjestö, joka aktivoituu aina, kun tarvitaan mielenosoituksia ja kiihkeitä lausuntoja venäläisten lasten oikeuksista ulkomailla. Järjestön puheenjohtaja, Irina Bergseth, on rooliinsa itseoikeutettu: lokakuussa 2005 tämä venäläinen yksinhuoltajaäiti meni Moskovassa naimisiin internetin seurustelupalstalla tapaamansa norjalaisen Kurt Bergsethin kanssa. He muuttivat Norjaan asumaan ja vuoden 2007 alussa he saivat yhteisen lapsen. Vuoden 2008 lokakuussa pariskunta erosi, oikeuslaitos myönsi huoltajuuden äidille ja isä sai tapaamisoikeuden mistä Irina ei ollut mielissään. Hän syytti isää lapsen pahoinpitelystä. Poliisi tutkii asiaa eikä löytänyt todisteita. Tässä vaiheessa tarina muuttuu aika graafiseksi, joten herkempi lukija varokoot. Äidin mukaan nuorin poika kertoi, että tapaamisissa isän kanssa tämä vei hänet vanhimman, 22-vuotiaan tyttärensä talolle. Tähän taloon kerääntyi 12 ihmistä, jotka työnsivät peniksensä lapsen suuhun ja anukseen. Paikalla olevat naiset käyttivät samaan tarkoitukseen kumisia lannedildoja. Lisäksi lapsi puettiin kirahvin tai seepran asuun ja hänen hiuksensa värjättiin sinisiksi. Näin yksityiskohtaisen tarinan Irina Bergsethin mukaan hänelle siis kertoi hänen sillä hetkellä 25 kuukautta vanha poikansa. Tosin yksityiskohdat muuttuvat hänen kertomuksissaan jatkuvasti: Vuoden 2013 haastattelussa kaksivuotias puettiin “Putinin asuun”, eikä seepraksi tai kirahviksi niin kuin aikaisemmin väitettiin. Kätevä tapa kerätä lisää kannatusta.

 

Oikeudenkäynnissä oli mukana myös Venäjän tutkintakomitea, eli sama instituutio joka on kotimaassaan erikoistunut Putinin poliittisten vastustajien ajojahtiin. Heillä oli esittää Irina Bergsethin mukaan videonauhoitus joka todisti hänen väitteensä totuudeksi, mutta norjalainen oikeuslaitos ei hyväksynyt tätä todisteeksi. Irina ei itse ole nähnyt videota, eikä osaa kertoa mitä siinä näkyy tai millä valtuuksilla Venäjän tutkintakomitea on tehnyt omaa videovalvontaa Norjan maaperällä. Voimme olla siis täysin varmoja ettei videota ole olemassa, sillä Venäjän tutkintakomitea vuotaa aina julkisuuteen sillä hallussaan olevan laittomasti hankitun videomateriaalin, joka sopii sen tavoitteisiin.

 

Norjan oikeuslaitos ei löytänyt mitään todisteita väitetyistä joukkoraiskauksista tai mistään muustakaan. Päinvastoin, se päätti että lapsille on haitallista olla äitinsä holhouksessa. Nuorin poika annettiin isälle ja vanhempi poika siirrettiin sijaisperheeseen. Tässä vaiheessa Puolaan paennut Irina palkkasi (tai omien sanojensa mukaan hänen 14-vuotias poika itse palkkasi) yksityisetsivän jota puolassa nimitetään “agentti 007”:ksi ja Norjassa “Ramboksi”. Tämä yksityisetsivä haki/kaappasi Irinan vanhimman pojan Puolaan ja he kolme olivat jo autossa matkalla Venäjälle kun Norja antoi heistä etsintäpyynnön ja he jäivät kiinni Puolan ja Valko-Venäjän rajalla. Paikalle lensi tv-kamerasaattuessa Astahov, joka neuvotteli Irinan ja hänen lapsensa takaisin Venäjälle. Irinasta tuli “venäläisten äitien” johtaja, joka pitää toreilla palopuheita siitä kuinka “Norja on Yhdysvaltain 51. osavaltio jossa kaikki lait on kopioitu amerikkalaisilta” tai järjestää mielenosoituksia Suomen suurlähetystön edustalla. Toisin kuin opposition kohdalla, kunnalliset viranomaiset eivät koskaan kiellä näitä tapahtumia, eivätkä sisäministeriön joukot tule niitä häiritsemään.

 

Toisaalta onko Irina Bergsethilla vaihtoehtoa? Olettaen että hän haluaa nuorimman lapsensa takaisin, Venäjän painostus on siihen viimeinen, joskin epätodennäköinen, vaihtoehto. Astahov on pyytänyt Putinia myöntämään Bergsethin nuorimmalle Venäjän kansallisuuden. Tällöin Venäjän tutkintakomiteassa vireillä oleva rikostutkinta saadaan etenemään syytteeksi ja Venäjän oikeuslaitoksessa voidaan tehdä minkälaisia päätöksiä tahansa. Tällöin norjalaisen oikeusistuimen vastapainoksi olisi olemassa toisen maan oikeuspäätös. Se ei ole paljoa, mutta se on kaikki mitä Irinalla on, niinpä hän huutaa ja tanssii kuin politrukki konsanaan. Suomalaisia viranomaisia on syytetty huonosta tiedottamisesta Suomen ja Venäjän välisissä lapsikiistoissa. Kerätessäni tausta-aineistoa tätä kirjoitusta varten olen tullut siihen johtopäätökseen, että suomalaisten viranomaisten viestintä on ollut huomattavasti parempaa kuin norjalaisten: luotettavia tietolähteitä löytyy vain norjaksi tai tarkan seulan läpi venäjäksi, kun taas englanninkielinen aineisto on Voice of Russia-tyylisten propagandasivustojen täyttämä. Naton suomaa ylellisyyttä, otaksun.

 

Esitän lopuksi kysymyksen niille viidelle naiselle, jotka väitetysti ovat lähettäneet kirjeen Astahoville: onko hän tosiaan se ihminen, jolta teidän tilanteessanne kannattaa pyytää apua?



Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Joachim Seetaucher

Eivät taida olla etnisiä suomalaisia nuo äidit. Jos ovat Suomen kansalaisuuden saaneet, niin sitten eivät tajua, että Suomi ei ole Venäjään kuuluva Suuriruhtinaanmaa eikä Venäjän viranomaisilla ole minkäänlaista valtaa täällä.

Tuntuu kyllä aika oudolta koko episodi. Liekö taas Bäckmannin masinoimaa? EU:lta avun hakeminen olisi ollut hiukan ymmärrettävämpää. Miksi eivät kääntyneet Brysselin puoleen?

Käyttäjän anikolen kuva
Anton Nikolenko

Kyllä ne itseasiassa taitavat olla, nimien perusteella osa on suomenruotsalaisia. Heidän motiiveista en osaa sanoa tarkemmin. Huostaanotetun lapsen äidin hätä joka johtaa huonosti harkittuihin ratkaisuihin?

Käyttäjän PaananenLudmila kuva
Paananen Ludmila

Sen verran sanon kun tunnen asiaa niin Bergseth varasti miehen tietokoneen - siis vei sen ja vasta sen jälkeen siinä on mukamas löytyi lastenpornoa.

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Ilmeisesti kirje on olemassa. Ehkä kansanedustajista joku pian kertoo, ovatko he saaneet kirjeen, joka on julkaistu huostaanotoista kirjoittavien äitien fb-sivulla.

"Emme vaan saa ääntämme kuuluville. Mielellämme otamme konsultointi Venäjältä apua vastaan, kun te Suomen päättäjät ja lastensuojeluviranomaiset, ette näe/halua nähdä todellisia ongelmia."

Saatteena voi sanoa, että äidit ovat aivan tosissaan eivätkä ymmärrä, miltä tämä sivullisen silmissä näyttää.

Muutama päivä sitten avoimena ollut ryhmä on nyt suljettu.

https://www.facebook.com/hol.huostaanotetutlainvas...

Käyttäjän anikolen kuva
Anton Nikolenko

Vähän kummalliselta tuntuu että avoimeksi avunpyynnöksi tarkoitettu kirje on piilotettu. Tulivatko katumapäälle?

Käyttäjän jarmokoponen kuva
Jarmo Koponen

Pyydän anteeksi, Anton ja muut, tein virheen. Sivu on avoin. Kirje kansanedustajille löytyy keskusteluketjusta.

https://www.facebook.com/hol.huostaanotetutlainvas...

Käyttäjän OksanenIlona kuva
Ilona Oksanen

Itse asiassa se on lähes 700 milj.vuodessa ellei jo nyt ylikin,mitä veronmaksajille kustantaa huostabisnes,jonka olemassaolosta on käyty "keskustelua" jo vuosikausia.Ulkolaiset toimijat ovat jo aikoja sitten keksineet hyvän suojattoman bisnesraon ja veroahan ei suomeen makseta.Se tosiasia että ns."lastensuojelu"viranomaiset tekevät mielivaltaan ja nöyryyttämiseen perustuvalla toiminnalaan kodittomia ,työttömiä,mielenterveysongelmaisia ja ennenaikaisia kuolemia aiheuttavia ongelmia perheille,lapsille,nuorille,sukulaisille on sairasta ja ihmisoikeuksia polkevaa ja halveksivaa toimintaa.Näistä asioista on kirjoitettu täälläkin,sillä seurauksella että sivut poistettiin(ennen vaaleja)eikä asioista saanut kirjoittaa.

Lastensuojelun ja perheiden tukemisen sijaan on tullut bisnes jota mainostetaan jopa netissä ,tv;ssä jne.Lapsia haalitaan kuin teurasta laitoksiin(usein vuosikausia kestävä vapauden menetys,mukaan lukien sukulaisten ,omaisten menettäminen)perhekoteihin,sijoituksiin.Sekä tietysti myös vartavasten sijaisvanhemmille (palkkaa vastaan jne.muita korvauksia)varten rakennettuihin kyliin.HEITÄ tuetaan henkisesti niin lomilla kuin rahallisestikin.Kylissä on oma "heimopäällikkö"joka kaitsee laumaansa tietyn "uskontonsa"puiteissa,lapset pääsevät "nauttimaan" tästä oivasta opista.

Murto-osalla (näistä useinkin aiheettomista/aiheellisten jäädessä KOKONAAN auttamatta niiden todellisen työn takia) perheiden rikkomisista huostaanotoilla tehdyistä "toimenpiteistä" voitaisiin auttaa TODELLISESTA hädästä kärsiviä perheitä.On tutkittu huostien aiheuttavan lasten ,nuorten ,perheenjäsenten tekevän itsemurhan muita useammin ja jäävän yhteiskunnan ulkopuoliseksi.Pienten lasten on todettu tuntevan eniten syyllisyyttä "taustastaan",joten ..Huostien syiksi on jopa lainvastaisesti käytetty köyhyyttä,epäilyä joka voi perustua AIVAN MIHIN tahansa,mitä ei tarvitse edes ilmoittaa.Vanhempien "yhteistyökyvyttömyyttä"joka tarkoittaa sitä ,että he eivät SUOSTU myöntämään heistä keksittyjä syytöksiä(kuten DDR:SSÄ AIKOINAAN ,JOUDUT PUOLUSTAUTUMAAN SYYTÖKSILTÄ,eli todistustaakka on ihmisellä/ihmisillä joilla ei ole edes HAJUAKAAN mistä syytetään.

Kun tarkastellaan(kaivetaan) ketä on mukana tässä toiminnassa ja mikä sen tarkoitus on alkaa yllätyksiä löytymään..Ruotsissa aikoinaan kotoaan "kaapatut"saivat korvauksia ja KÄSITETTIIN mitä vahinkoa ja henkistä kärsimystä tuo lapselle,perheelle,omaisille ,ihmisille epäinhimillinen toiminta.Anteeksipyyntöjen kera.

Käyttäjän AnneMarita kuva
Anne Marita

Ilona Oksanen
hyvinkin alla lainaus, -kiteyttää sen kivun mitä Suomalaisen perheen trakediaan kuuluu 2013'
koska kotipalvelua ei saa ilman asiakkuutta lastensuojelussa,. on moni kunta sijoittanut päivähoitolapsen avohuollon tuki nimellä.

Kun Suomessa ei ole, mitään AVI valvontaa kummempaa lapsen etua, ja oikeuksia tutkivaa tarkastajaa, asiakirja oikeeellisuuksista nimenomaan sen sisällön keksimisestä millä verukkeella "vanhempi on huono hoitaja kasvattaja ja huoltaja, lakihan määrittelee
että pitää olla suoja ja turva ja tarpeenmukainen huolehtiminen,
nyt kun lapsia koskettaa eriarvoisuus lama ja eikoisesti erot, ovat lapsen toimeentulotuki asiakkuuden perheensä kanssa saattaneet ahdinkoon heitä joudutaan kouluissa ja terveydenhuollossa nälkiintymisen ja huonovointisuuden ja ahdistuksen kautta ohjaamaan terapioihin,

Kun olisi tärkeintä että , asiat pystytään korjaamaa
'silloin kun perheessä apua pyydetään, juuri siihen tilanteeseen ja kohtaan, mutta lastensuojelutoimet ovat viimesijainen , samoin toimeentulotuki on sosiaalipalvelua ja sosiaalihuollon säädöksissä viimesijaista tukea. kaikki johtaa siihen että, elämän hallintaa on pakko tukea lastensuojelu toimin, ja usein se on sijoitus,
eikä tarvita kuin väsymys tai lääkitys niin ollaan poissa kuvioista todella. usein sanotaan että lastensuojeluasiakkuuden aikana sitten perhe voimistaa yhteenkuuluvuuttaan ja/tai näyttää kyntensä ja parantaa tapansa, Sekin pitäisi nähdä perheen vahvuutena , kuitenkin tällainen asiakkuus mitä lastensuojelu on, riistää ja mututaa arki dynamiikan, palaverien tutkimusten ja pelon ja huolenm, ja usein kantelujen vuoksi menee terveys, sillä määrätty huosta on usein sijoitus ja kotiuutaminen muualle ja ainakin käytännössä jatkuva jos ei pitkäaikainen, vaikka laillisesti vaaran ja uhan mentyä, aina se tulisi voida purkaa- ja arvioida mitä voidaan tehdä/miten muuttaa/puuttua, niin että se purkautuisi,. lapsen edun puolustamisessa omissa asiossaan on kuultava lapsen sen hetkinen ja myöhemnminkin; tilanteesta kokemus ja uskotatva että sen hän kokee!

kerroin jo ettei perheet saa tukea, että edes asiakirjojaan tai kirjauksia toimitettaisiin perheen arvioitaviksi monesti ne tulevat kantelun osalta liiteenä, ja järkyttävät reksiterinpitäjien taustatyön osalta tietojen vanhoina/epäolennaisina/vankkoina oletuksina& väärin teitojen kirajuksina., myös usein on terapiataosisia arvioita kuin dgn, vaikka kyseessä ei ole sellainen taho jolla siihen on oikeutus.

Sukulaisten ja muiden elämäntilanteista kirjaaminen ei kuulu perhetietoon., eikä näin ollen ole kohtuullistakaan tämänhetken tietoa!

"että ns."lastensuojelu"viranomaiset tekevät mielivaltaan ja nöyryyttämiseen perustuvalla toiminnalaan kodittomia ,työttömiä,mielenterveysongelmaisia ja ennenaikaisia kuolemia aiheuttavia ongelmia perheille,lapsille,nuorille,sukulaisille on sairasta ja ihmisoikeuksia polkevaa ja halveksivaa toimintaa.Näistä asioista on kirjoitettu täälläkin,sillä seurauksella että sivut poistettiin(ennen vaaleja)eikä asioista saanut kirjoittaa"

Ymmärrän varsin paksu on sosiaalipolittisesti ministerien nahka, että menee perille - ettei virkamies mitään tahallista saati tahattomasti tuotettua virhettä joutuisi anteeksi pyytelemään, perhehän on halunnut apua.

Koska en käsitä, miksi Suomi ei toimi perheen lasten ja suomen lain ja ihmisoikeuksien perusteella; kunnioittavasti, tarpeenmukaisesti, ennaltaehkäsievästi, harkitusti, oikeudenmukaisesti, tasapuolisesti, kohtuullisesti moraalisesti ja avoimesti. siitä se lähtee,.

SUomi on meidän maamme. En teitä syytä mutta , en kyllä tiedä miksi
Eu ei riitä? Kuka meillä vastaa jos naapurimme sotkemme riitaamme? ja ei ihan yhteinen moraali ja sosiaalipalvelut vielä ole venäjänlasten kannalta;
vaikkei meidänkään ontuva sorjiva sosiaalilainsäädäntö = asiakas- ja vammaispalvelut, Ja meillä on kait demokratia ja vapaus, lakien ja lastenoikeuksien suhtautuminen puheissa . Jokainen on oikeutettu tuomaan esiin virheellisyydet/ puutteet ja laadun valvonnan edut Valtiolle.
Näin ollen haluan korostaa HOL- sivusto sentään on vertaisryhmä lastensuojelu on bisnes.

Käyttäjän EsaLapaSirainen kuva
Esa Sirainen

Tässä kohtaa on hyvä syy muistuttaa että ei ole vain pelkästään kyse vain äideistä vai yleisesti myös vanhemmudesta ja lastenedusta vanhempiin joita huostaanotossa rajoitetaan ja tehään paruuttamatonta vahinkoa.
Itsellä on reilusti tuon järjestelmänstä todisteita yli50vuoden taustalla jolla myös voidaan osoittaa että julkisuudessa esitettyjen muutosten kohalla ei ole muutosta ollut ja siihen ei pyritä ja toiminta jatkuu vasten yleistäkäsitystä

Lilli Timantti

Astahov kuulostaa kirjoittajan tekstin mukaan ihan suomalaiselta sosiaaliviranomaiselta. Ihan yhtä kiero ja häikälemätön, oman edun tavoittelija ja taitava kääntämään kaikki asiat joko toista vastaan tai hyödyksi; mikä ikinä onkana tarpeen.

Ehkä se on niin, että narsisti tunnistaa narsistin, koska mitä todennäköisesti sosiaaliviranomaiset ovat mitä suurimmassa määrin narsisteja (miksi he muuten rikkoisivat muiden perheitä niin hanakasti;?). Siksikö Astahov niin hyvin näkee suomalaisen lasten"suojelun" lävitse? Mene ja tiedä, mutta kyllä hän on asian ytimessä! Esim seuraava on mielestäni todella hyvin sanottu:

"Suomessa vuonna 2008 hyväksytty lastensuojelulaki on hyvin voimakas ja moderni. Se tarjoaa mahdollisuuden auttaa sosiaalisesti vaaralliseen tilanteeseen joutuneita lapsiperheitä. Mutta laki on tehnyt mahdolliseksi lasten huostaanoton sosiaaliviranomaisten harkinnan mukaan, ilman oikeudenkäyntiä. Lastensuojeluviranomaiset ovat alkaneet noudattaa ankaraa, jopa rankaisuluontoista politiikkaa.

– Käytännöstä kärsivät eniten suomalaiset perheet, eivät suinkaan venäläiset. Minua hämmästyttää, että Suomessa ei näy protestiliikkeitä. Suomalaiset ovat sympaattinen, työtätekevä ja kärsivällinen kansa. Ja juhlia suomalaiset osaavat aivan yhtä hyvin kuin venäläiset."

Mikähän kova hinku suomalaisilla on puolustella viranomaistoimintaa, jolla hajoitetaan perheitä, ja haukkua venäläisiä, jotka siitä uskaltavat sanoa jotain? Media tekee kaikkensa, jotta asiat salattaisiin ja senpä takia tämä toiminta on jatkunut vuosia.

Ja sitten on näitä Antoneja, jotka tietävät kaikesta kaiken.

Lilli Timantti

Protesti liikkeitä ei näy sen takia, että media ei kerro niistä ja viranomaiset myös rankaisevat kovalla kädellä niitä, jotka uskaltavat niskuroida järjestelmää vastaan. Joko heitä epäillään hulluiksi tai vähintäänkin venäläisiksi, ja pahimmassa tapauksessa he eivät saa tavata lapsiaan enää koskaan tai hyvin vähän, koska ovat vaarallasia systeemille, eikun siis lapsilleen, tietenkin!
Kyllä jo useamman vuoden on ollut liikehdintää ja taistelua lasten ihmisoikeuksien puolesta. Ja on suomi käsittääkseni saanut huomautuksiakin toiminnastaan muualtakin, mutta ne sujuvasti ohitetaan.

Suomen media ei myöskään kerro venäjällä tapahtuvista mielenosoituksista suomen lastensuojelua kohtaan.
Mediassa haetaan oikeutusta nykyisen toiminnan jatkamiselle.

Käyttäjän MeriAlaranta kuva
Meri Alaranta

Juuri näin, erittäin hyvä ja asiallinen kirjoitus. Kiitos siitä!
Ketään ei Suomessa oteta huostaan ilman syytä eikä ilman mitään perusteluita. Lastensuojelulaki on olemassa sitä varten ja huostaanottoja ei yleensä edes tehdä ennen kuin on ihan pakko. Yleensä lastensuojelun `ongelmana` on ennemminkin se, että "liian usein lasten tilannetta seurataan biologisessa perheessä liian pitkään uskaltamatta tehdä huostaanottoa ja silloin lapsiin on jo jäänyt pysyvät vauriot". Lastensuojelu tarjoaa aina avohuollon tukitoimia lastensuojelun tarpeessa olevalle perheelle, mikäli tilanne ei ole niin akuutti, että lapset pitää viedä heti turvaan huonoista kotioloistaan. Näitä lastensuojelun vastaisia fanaattisia ääriryhmiä on ilmeisesti suomessa kohta yhtä paljon (jos ei jopa enemmänkin) kuin esimerkiksi "poliisin vastaisia-" sekä yleensä virkavaltavastaisia ääriryhmiä. Skinheadeistako nämä ääriryhmät kenties ottavat mallia? Heidän toimintansa on nimittäin yhtä vihapuhepainotteista ja agressiivista kuin skineilläkin. Heidän kanssaan ei käsittääkseni voi edes yrittää keskustella asiallisesti, vaan sinä olet heti joku "lasun paska sossuntantta" mikäli uskallat edes mainita aiheellisista huostaanotoista tai kysellä mikä asia kenties johti huostaanottoon, koska tämän ääriryhmän mielestä kaikki huostaanotot ovat aiheettomia. Vanhemmat, aikuiset ihmiset eivät välttämättä edes halua yrittää ymmärtää sitä, että miksi lapsi/lapset huostaanotettiin. Kielletään kaikki ongelmat; mielenterveys-, alkoholi- ja päihdeongelmat kielletään, ei haluta terapiaan eikä mihinkään hoitoon taikka kuntoutukseen koska vanhempien mielestä kaikki on hyvin ja vain ne "sossuntantat" ovat epäpäteviä riistäjiä jotka tekevät vääriä ja laittomia huostaanottoja joka päivä. Sitten kun näiltä vanhemmilta ne lapset on jo otettu huostaan, niin sitten vasta aletaan vaatia kovaan ääneen niitä avohuollon toimenpiteitä (ikään kuin niitä ei heille olisi jo tarjottu, usein pitkänkin aikaa ja usein he ovat jostain syystä ehkä itse kieltäytyneet niistä tarjotuista avohuollon tukitoimista kuten vaikkapa perhetyöstä). Varsinaisia roolimalleja tulevalle sukupolvelle tällaiset vihaa ja katkeruutta täynnä olevat aikuiset ihmiset jotka eivät voi edes myöntää omia ongelmiaan vaan itsekkäästi he vain haluavat lapset takaisin kotiin vaikka tilanne olisi kuinka turvaton ja epävakaa lapselle siellä kotona. Ei ole mitenkään epätavallista, että huostaanotettujen vanhemmat ovat täysin defensiivisiä, eivätkä suostu näkemään mitään vikaa toiminnassaan. Huostaanoton syy ei toki aina ole vanhemmissa vaan nuori voi myös itse esimerkiksi omalla itsetuhoisella käytöksellään aiheuttaa sen, että hänen itsetuhoinen käytöksensä katkaistaan ja hänelle tarjotaan apua tilanteeseen lastensuojelun puolelta.

Suurin osa huostaanotetuista nuorista ovat olleet myöhemmin tyytyväisiä huostaanottoon koska heille on annettu mahdollisuus normaaliin elämään. Joten huostattujen nuorten ja lasten omat äänet pitäisi saada kuuluviin vihdoinkin. 11 lastensuojeluilmoitusta ei pelastanut Eerikaa, mutta ne voivat pelastaa vielä monta muuta lasta ja nuorta ja antaa heille mahdollisuuden normaaliin ja turvalliseen elämään. Näistä tarinoista ei vain kirjoiteta, ehkä joku vielä koostaa kirjan tästäkin aiheesta?

Lilli Timantti

Niin, ei meillä turhaan tehdä sijoituksia. Kyllä siinä on syytä katsoa peiliin, että siellä se vika on, jos väsyy ja lähtee hakemaan apua. Useimmiten perheet eivät saa mitään apua, ja sen takia viranomaiset ajattelevat ehkä, että huostaanotot tehdään liian myöhään??

http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2013/09/1...

Kallista auttamista.
Mutta vuosiahan on yritetty hommaa hoitaa vapaaehtoisvoimin ja ilmaiseksi, ihan jopa lehdissä huudellaan, kun ei ole tukiperheitä eikä tukihenkilöitä! Mutta on se kumma, että sijoituksiin rahaa kuitenkin löytyy aina??!! Ja jostain syystä tämä vapaaehtoinen avohuolto ei toimi!
http://www.ess.fi/?article=428068

Ehkä meillä ei riitä osaaminen valtion taloudellisen tukemisen kääntämistä avohuoltoon? Siksi vuodesta toiseen jatketaan huostaanotoilla? Ja voihan lakiin tehdä muutoksen, että huostaanotto on se ensisijainen ja ainoa, mihin meidän osaaminen riittää hyvinvointiyhteiskunnassa? Silloinhan kaikki ovat tyytyväisiä, kun ei rikota lakia, vaan muutetaan laki siten kuin nyt on käytäntö?? Pois kaikki kauniit sanahelinät perheiden tukemisista tai huostaanoton viimesijaisuudesta!!

http://www.ess.fi/?article=428068

http://www.samfunnsmagasinet.no/Arkiv-2013/Art-Aug...

http://jormaheikkinen.wordpress.com/2013/09/13/pea...

Toimituksen poiminnat