Siellä, täällä, kaikkialla

Moskovan Pormestarivaalit 2013

7. kesäkuuta Venäjältä kantautui uutispommi: Moskovan pormestari Sergei Sobjanin ilmoitti eroavansa, mutta asettuvansa ehdokkaaksi uusissa vaaleissa. Venäjällä oli sittenkin tulossa suuren mittakaavan vaalit ennen vuoden 2016 duuman vaaleja. Moskovan vaalit ovat jääneet vähälle huomiolle suomalaisessa mediassa, joten toivon tämän tekstin tarjoavan pintaraapaisua syvemmän katsauksen asiasta kiinnostuneille.

 

Vuodesta 1992 vuoteen 2010 Moskovaa johti Juri Lužkov. Hän oli kaupungin vaikutusvaltaisin hahmo: moskovalaisen arkkitehtuurin erikoisuuden, korkeita asuinkerrostaloja koristavien tornien, sanotaan ilmestyneen katukuvaan kun Lužkov kehui niitä erään rakennusprojektin suunnitelmiin tutustuessaan. Tämän jälkeen monet rakennusfirmat lisäsivät tornirakennelmat uusiin suunnitelmiinsa automaattisesti. Lužkovia ollaan usein epäilty laajasta asemansa väärinkäytöstä. Hänen vaimonsa Jelena Baturina on rikastunut rakennusfirmallaan ja oli Forbes-lehden mukaan maailman kolmanneksi rikkain nainen. Vuoden 2010 syyskuussa, ilmeisesti valtaeliitin sisäisen kamppailun tuloksena, Venäjän valtakunnalliset televisiokanavat alkoivat näyttää kilvan dokumentteja, jotka syyttivät Lužkovia korruptiosta. Jo syyskuun lopussa presidentti Medvedev antoi hänelle potkut “presidentin luottamuksen menettämisen vuoksi”. Yhtäkään syytettä ei kuitenkaan nostettu.

 

Miksi Medvedev ylipäänsä pystyi antamaan kaupungin pormestarille potkut? Vuonna 2004 tapahtui Beslanin koulukaappaus jossa kuoli satoja ihmisiä. Tämän seurauksena, jollain minulle käsittämättömällä logiikalla, alueellisten ja kunnallisten johtajien valinta siirrettiin suorista henkilövaaleista presidentin nimitysehdotukseksi, jonka paikallinen parlamentti hyväksyy. Näin ollen Lužkov oli vuodesta 2007 pormestari presidentin nimityksellä, eikä vaaleilla valittu niin kuin aikaisempina vuosina.

 

Medvedev nimitti uudeksi pormestariksi aikaisemmin varapääministerinä toimineen Sergei Sobjaninin. Mikään ei oikeastaan muuttunut: Kaupungin liikenneruuhkat olivat edelleen maailman pahimmat eikä korruption vähenemisestä ollut merkkejä.

 

Vuoden 2011 vilpillisten duuman vaalien jälkeen moskovalaiset lähtivät kaduille osoittamaan mieltään ja silloinen presidentti Dmitri Medvedev teki joukon lakimuutoksia joiden väitettynä tarkoituksena oli lisätä venäläisten äänestäjien oikeuksia. Vuoden 2009 haastattelussa Medvedev oli todennut, ettei alueellisten johtajien suoria vaaleja palauteta Venäjälle edes sadan vuoden kuluttua. Tämä tapahtui kuitenkin hänen aloitteesta jo vuonna 2012. Oppositio tuomitsi reformit riittämättöminä ja näennäisinä. Uuden lain mukaan päästäkseen ehdokkaaksi henkilön on läpäistävä “kunnallinen suodatin” eli kerättävä 5-10 % alueen kuntavaltuutettujen tuen ehdokkuutensa taakse. Oppositio vastusti tätä käytäntöä, koska epärehellisillä vaaleilla valitut kunnallisen tason poliitikot ovat täysin valtaapitävän puolueen ohjauksessa. Nyky-Venäjälle klassisen tavan mukaan laki perustellaan jonkun länsieurooppalaisen maan käytännöllä, vaikka samankaltaisuus alkuperäisen ja venäläisen version välillä on lähes olematon. Tässä tapauksessa esimerkkinä sai toimia Ranska, jossa presidenttiehdokkaiden on kerättävä 500 ehdokkuutta puoltavaa allekirjoitusta paikallisen tason vaaleissa valitulta virkamieheltä, joita on yhteensä 45543 kappaletta. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa Marine Le Penillä oli jonkin verran hankaluuksia kerätä nämä allekirjoitukset. Venäjällä käytäntöä sovelletaan siis myös kunnallisella tasolla ja vaadittujen allekirjoitusten määrä on 5-10 -kertainen. Yksi valtuutettu voi puoltaa vain yhden ehdokkaan nimeämistä, eikä mikään estä suosituinta ehdokasta keräämästä enemmän puoltoja kuin mitä hän tarvitsee.

 

Toisaalta kuuluisan sanonnan mukaan “Venäjän lakien ankaruus kompensoidaan niiden valikoivalla täytäntöönpanolla”. Toisin sanoen Venäjällä säädetyn lain tulevasta tulkinnasta ei tiedetä mitään ennen kuin sitä on pantu täytäntöön, jos sitä ylipäänsä koskaan pannaan täytäntöön. Moskovan vaalit tarjoavat siis ensimmäisen merkityksellisen areenan poliittisen järjestelmän muutosten koeajoon.

 

Mutta miksi Sobjanin halusi ennenaikaiset vaalit? Hänellä oli kaksi vuotta virkakautta jäljellä ja aikaisemmin kysyttäessä hän ei nähnyt mitään syytä järjestää ennenaikaisia vaaleja. Mutta Sobjanin on niitä harvoja valtapuolueen poliitikkoja jotka osaavat pärjätä rehelli... no, vähemmän vilpillisissä vaaleissa. Sobjanin on tullut valituksi Hansi-Mantian edustajiston puheenjohtajaksi 1996, Tjumenin alueen kuvernööriksi 2000 ja johtanut silloin vielä tuntemattoman Medvedevin presidentinvaalikampanja-organisaatiota vuonna 2008.

 

Uusien vaalien tultua julki katseet kääntyivät miljardööri Mihail Prohorovin puoleen, joka on jo pidemmän aikaan pohtinut ja yrittänytkin siirtoa liike-elämästä täysipäiväiseksi poliitikoksi. Vuoden 2012 presidentinvaaleissa hän sai noin 8 % kannatuksen eli lähes kuusi miljoona ääntä. Moskovassa Prohorov sai noin 20 % kannatuksen ja oli toiseksi suosituin ehdokas suurissa kaupungeissa, sekä suosituin ehdokas yliopistokampuksilla sijaitsevissa äänestyspaikoissa. Valitettavasti Venäjän aina yhtä loogisen vaalilainsäädännön mukaan pormestariehdokkailla ei saa olla ulkomaalaista omaisuutta. Prohorov omistaa mm. 80 % New York Nets NBA-joukkueesta. Hän ei osannut ennakoida ennenaikaisia pormestarivaaleja eikä omaisuuden siirto ilmeisesti olisi onnistunut muutamassa viikossa ehdokkaaksi rekisteröitymisen aikarajaan mennessä. Sobjaninin pahin kilpailia luopui siis kisasta jo ennen lähtölaukausta.

 

Sobjanin seuraava siirto oli yrittää tehdä kaikkensa jotta vaalit näyttäisivät mahdollisimman legitiimeiltä. Tätä lausetta olisi hyvä pyöritellä hetken, niin kuin hyvää viiniä lasissa: Venäjällä valtapuolueen ehdokas joutuu tekemään eniten töitä silloin kun hän haluaa vaalien vähintään vaikuttavan rehellisiltä. Ensinnäkin Sobjanin halusi luopua “siirtolomakkeista”. Venäjällä ei ole ennakkoäänestystä, vaan äänestäjän on äänestettävä kotiaan lähempänä olevassa äänestyspaikassa vaalipäivänä. Hyväksyttävästä syystä äänestäjällä on kuitenkin oikeus saada erillinen lupa toisella äänestyspaikalla äänestämiseen. Näitä lupia on sitten käytetty “karuselliäänestämiseen”: Bussit ovat vieneet palkattuja äänestäjiä ympäri kaupunkia äänestämässä oikeaa ehdokasta kymmenillä eri äänestyspaikoilla. Oppositio oli ajatuksesta varovaisen mielissään, mutta samalla heräsi kysymys: Eikö siirtolomakkeista luopuminen rikkoisi myös rehellisten äänestäjien perustuslaillisia oikeuksia? Ja onko virkaatekevällä pormestarilla edes valtuuksia muuttaa vaalikäytäntöä tällä tavalla vaaleissa, joissa hän itse on ehdoilla. Paljastui ettei Sobjanin tosiaan voinut täysin luopua siirtolomakkeista. Hän pyysi kaupungin vaalilautakuntaa rajaamaan annettavien lomakkeiden määrää minimiin, rikkoen näin ainoastaan perustuslain henkeä. Kaikkea ei voi saada.

 

Seuraavaksi Sobjanin halusi varmistaa, että häntä vastassa on tarpeeksi monta uskottavaa ehdokasta. Valtapuolueen tukipuolueet, joita usein kutsutaan myös “järjestelmän sisäiseksi oppositioksi”, saivat ehdokkaansa helposti rekisteröityä ja täyttämään heille ennalta määrätyt roolit venäläisessä poliittisessa näytelmässä. Kommunistisen puolueen ehdokkaaksi tuli puolueen mitäänsanomaton varapuheenjohtaja Ivan Melnikov joka tulee keräämään taakseen Neuvostoliittoa kaipaavien eläkeläisten äänet. Vähän nuoremmille, politiikkaa vähemmän seuraaville vasemmistohenkisille äänestäjille tarjolla on Oikeudenmukainen Venäjä-puolueen Nikolai Levitchev. Kansallismielisille ääliöille tarjolla on kansallispopulistisen LDPR-puolueen 32-vuotias Mihail Dektarev, jolla on hyvin raikas lähestymistapa maan ongelmiin: “Naisten tulisi saada kolmen päivän vapaata töistä [kuukautisten] aikana, mitään pahaa ei tule tapahtumaan. Kaikki hyötyvät.”

 

Nämä kaikki kolme duumassa olevaa “oppositiopuoluetta” ovat kuitenkin todistaneet uskollisuutensa ja fanaattisen samanmielisyytensä valtapuolueen kanssa uudestaan ja uudestaan duuman tärkeimmissä äänestyksissä. Siispä pormestarivaalien uskottavuuden lisämiseksi oli välttämätöntä päästää mukaan myös Moskovan länsimielisten ja nuorison kannattamia poliitikkoja. Keskustaoikeistolaisesta Jabloko-puolueesta ehdolle yritti asettua Sergei Mitrohin. Lisäksi Venäjän republikaaninen puolue (oikeistoliberaali puolue, kaukana Yhdysvaltain republikaanisen puolueen arvokonservatismista ja uskonnollisuudesta) asetti ehdokkaakseen puolueseen kuulumattoman oppositioaktivistin Aleksei Navalnyin, jonka poliittisesta urasta ja oikeudenkäynnistä olen kirjoittanut laajasti aikaisemmin. Kaikilla muilla ehdokkailla paitsi virkaatekevällä pormestarilla ja kommunistien ehdokkaalla oli vaikeuksia saada vaadittavat 110 kunnallisvaltuutetun puolto ehdokkuudelleen. Moskova on hallinnollisesti jaettu kahteentoista alueelliseen hallintoalueeseen, jotka puolestaan on jaettu sataankahteenkymmeneenkolmeen pienempään hallinnolliseen alueseen. Jokaisella näistä 123:sta alueesta on oma kunnallinen edustajisto, joissa kussakin on keskimäärin 11-12 kunnanvaltuutettua. Läpäistäkseen “kunnallisen suodattimen” jokaisen ehdokkaan on kerättävä vähintään yksi puoltoääni 110:stä alueesta. Opposition oli vaikeaa saada puoltoääniä, koska suurin osa kunnanvaltuutetuista ovat päätoimisesti julkisen sektorin työntekijöitä, joiden työpaikka saattaa olla uhattuna jos he tekevät vääriä valintoja paikallisedustajan roolissaan. Kerättyään omat puoltoäänensä, virkaatekevä pormestari Sobjanin kehotti kunnanvaltuutettuja antamaan jäljellä olevat äänet opposition ehdokkaille ja keräsi ääniä heidän puolestaan myös oma-aloitteisesti.

 

Valtuutetut tottelivat kehotuksena ilmaistua käskyä nopeasti ja kaikki edellä mainitut kuusi ehdokasta saivat tarvittavat puoltoäänet. Tässä kohdassa piilee monta merkitsevää yksityiskohtaa, jotka auttavat ymmärtämään näitä vaaleja. Ensinnäkin, yli puolet valtuutetuista ovat valtapuolueen Yhtenäisen Venäjän listoilta. Itse virkaatekevä pormestari on tämän puolueen puoluehallituksen jäsen vuodesta 2001, mutta välttääkseen puolueen ryvettynyttä mainetta hän lähti vaaleihin sitoutumattomona ehdokkaana. Tästä huolimatta puolueen valtuutetut seurasivat hänen toiveita kuin puolueen virallisia ohjeita. Toiseksi, edellä mainitun tapahtumaketjun avulla Sobjanin käytännössä kiersi valtiotason lainsäädännön alueellisista vaaleista ja kunnallisista suodattimista. Kolmanneksi, tämä ratkaisu jätti opposition ehdokkaille kunniallisen tien luopua vaaleista: heidän ei olisi tarvinnut ottaa puoltoääniä vastaan itse paholaiselta eli Yhtenäiseltä Venäjältä. He olisivat voineet säilyttää puhtoisen maineensa marginaalisen kannattajakuntansa joukossa vetoamalla vaalijärjestelmään sisäänkirjattuun epärehellisyyteen. Mutta näin he eivät tehneet, vaan ottivat puoltoäänet muristen vastaan ja pyrkivät kohti potentiaalisen voiton tuomaa poliittista vastuuta.

 

Tässä vaiheessa olisi hyvä analysoida valtapuolueen ehdokkaan voimakkaita ponnisteluja rehellisempien vaalien puolesta. Kyse ei ole trendistä. Putinin valtakauden aikana yhdeksän kymmenestä opposition riveistä valitusta alueellisesta johtajasta on joko vankilassa, tutkinnan alla tai siirtynyt valtaapitävän puolueen listoille. Sobjaninilla on selvästi pyrkimys tulla valituksi pormestariksi niin legitiimeissä vaaleissa kun nyky-Venäjällä on mahdollista. Tähän pyrkiessään hän on tehnyt siirtoja jotka ovat riskialttiita sille poliittiselle järjestelmälle jota hän edustaa. Pyrkiessään eroon kunnallisesta filtteristä ja siirtolomakkeista hän on epäsuoraan kyseenalaistanut duuman vaalien ja presidentin vaalien rehellisyyden. Navalnyin päästäminen mukaan kampanjaan uhkaa tehdä hänestä yhä tunnetuimman poliitikon Venäjällä. Sobjaninilla itsellään ei ole paljoa menetettävää. Hänen kannatuksensa on tasaista 70 prosentin luokkaa. Tämä kannatus ei oikeastaan kohdistuu häneen henkilönä, vaan se on virkaan kuuluva. Televisio näyttää jatkuvasti myönteisiä uutisia, hän voi käyttää verorahoja omaan kampanjatyöhönsä ja venäläiselle keskivertoäänestäjälle se fakta, etteivät kaupungin tai maan asiat ole menossa ainakaan voimakkaasti huonompaan suuntaan, on merkki onnistuneesta poliitikosta, jota ei kannata vaihtaa johonkin tuntemattomaan hahmoon. Entinen pormestari Lužkov voitti aikoinaan kolmet peräkkäiset vaalit 60-70% ääniosuudella. Kannatus suli täysin kolmen viikon TV-lokakampanjan ja eron myötä eikä häntä enää äänestäisi kukaan.

 

Vaalien seuraavat tapahtumat ovat antaneet aihetta moderneille Kremlologeille aihetta pidemmän aikavälin ennusteille. Navalnyi rekisteröitiin viralliseksi pormestariehdokkaaksi 17. heinäkuuta ja 18. heinäkuuta hänet tuomittiin viideksi vuodeksi vankilaan tekaistuilla kavallussyytteillä. Se, että Navalnyi haluttiin vankilaan oli  monien mielestä itsestäänselvää kuten olen kirjoittanut jo vuosi sitten. Tuomion tultua julki tuhannet moskovolaiset alkoivat kerääntymään kaduille protestoimaan. Mutta jo ennen mielenosoitusten alkua syyttäjä, joka itse vaatii Navalnyille kuuden vuoden tuomiota, valitti tuomarin päätöksestä jonka mukaan tuomion täytäntöönpano alkaa välittömästi. Talousrikoksissa tuomio on lainvoimainen vasta kun valitusprosessi on käyty läpi, mutta kyseisessä oikeusjutussa tai Venäjän oikeuslaitoksessa ylipäätänsä ei tavanomaisesti välitetä laista jos se on ristiriidassa syyttäjän etujen kanssa. Tästä huolimatta syyttäjän valitus käsiteltiin ennennäkemättömällä vauhdilla ja Navalnyi vapautettiin seuraavana aamuna, juuri kun hän oli omien sanojensa mukaan ehtinyt tilata selliinsä kirjoja kirjastosta ja laatinut päässään viiden vuoden hyttystentorjuntasuunnitelman.

 

On selvää, että Navalnyin vapauttaminen johtui korkean tahon puuttumisesta tapaukseen. Vallanpitäjillä oli kaksi suunnitelmaa: Saada suosittu ja äänekäs oppositiojohtaja vankilaan, ja saada Sobjanin Moskovan pormestariksi legitiimiltä näyttävässä vaaliprosessissa. Nämä kaksi tavoitetta oli suunniteltu eri aikaan, niitä ei koordinoitu keskenään ja ne olivat toistensa kanssa ristiriidassa. Sobjaninin pyrkimys rehellisiin vaaleihin paljastui tärkeämmäksi, eikä mikään estäisi laittamasta Navalnyia takaisin vankilaan vaalien jälkeen tai aikaisemmin, jos vaalit lähtevät käsistä. On myös todennäköistä, että rehellisten vaalien uskottavampi imitaatio on Sobjaninin oma idea, sillä Venäjän viimeaikaisen kehityksen valossa se ei ainakaan voi olla Putinilta lähtöisin. Suunnitelma legitiimisti valituksi tulemisesta ja Sobjaninille annettu liikkumavara tämän suunnitelman kanssa on saanut jotkut arvuuttelemaan että Sobjaninista valmistellaan Putinin seuraajaa vuoden 2018 vaaleihin.

 

Vuosi 2018 on kuitenkin kaukana, mutta Moskovan pormestarin vaalit ovat jo 8. syyskuuta. Sobjanin tulee voittamaan ne helposti. Vaalien tärkeimmät kysymykset pyörivät Navalnyin ympärillä. Missä määrin hänen annetaan agitoida rauhassa? Päästetäänkö hänet puhumaan TV-kanaville? Onnistuuko hän saamaan kannattajia nuoren ja koulutetun väestön ulkopuolelta? Moskovassa on kaksi kertaa enemmän asukkaita kuin Suomessa ja Moskovan budjetti on lähes yhtä suuri kuin Suomen valtion budjetti. Moskovassa on lähes kahdeksan miljoona äänestäjää. Navalnyi ei voita näitä vaaleja, eivätkä vaalit todennäköisesti mene toiselle kierrokselle. Väliaikaisesti perutun vankilatuomion tuoman nosteen myötä hänellä on kuitenkin mahdollisuus kerätä 10-20 % äänistä, mikä tarkoittaisi noin miljoonan ihmisen tukea. On täysin eri asia laittaa vankilaan tuntematon oppositiobloggari tai satojen tuhansien ihmisten tukema poliitikko. Navalnyilla on ehkä mahdollisuus äänestää itsensä pois vankilasta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän Enologi kuva
Aki Pulli

Navalnyjn mahdollisuus äänestää itsensä pois vankilasta riippuu ennen kaikkea vaalien väärennysprosentista. Sen, että valmistelut ovat venäläisittäin poikkeuksellisen rehelliset, ei tarvitse tarkoittaa poikkeuksellista rehellisyyttä ääntenlaskennassa.

Toimituksen poiminnat